Kuntoutumisprosessi

Aika on mennyt vauhdilla ja nyt on päässä paljon ajatuksia, joten parempi nyt kirjoittaa ne ulos. Lääkkeitä vähennettiin ja nyt otan enää iltaisin puolikkaan napin. Elimistö reagoi lääkkeiden vähenemiseen ja vieroitusoireita sain tilalle. Pahaa oloa, päänsärky ja päästä vihlasi aina välillä, tuntui kuin sähköiskuja saisi. Onneksi olen saanut kuntoutus tyypeistäni tukiverkoston ja heiltä sain nopeasti tiedon, että on ihan normaalia. Muualta sain ohjeen, että ota vain kokonainen pilleri niin vierotusoireet häviää?? Siinähän olisi sitten riippuvuus jo valmis! EN OTA! Tunnen kroppani ja kestän nämä, tämä on ohi menevää ja olen opetellut hallitsemaan tunteitani itse ilman "turrutusta" Tarvitsee tehdä joka päivä töitä itsensä kanssa ja opetella tiedostamaan tilanteet, joista mieli voi ottaa osumaa. Muuttaa elämän rytmi todella tasaiseksi ja antaa itselle palautumis aikaa hyvin aktiivisista päivistä. Olla perkeleen armollinen itselleen ja hyväksyä se, että olen se kuka olen.

Unet ovat ottaneet osumaa nyt viikon verran ja pientä ahdistusta on noussut pintaan, kun uni ei meinaa tulla ajoissa. Pelko? Jossain on vika? Ollut paljon hoidettavia asioita ja palautuminen  on jäänyt  liian vähälle. Viime yön itkin paniikissa, kun en saanut unta! Kävi mielessä että tipautan itseni lääkkeillä ja järki päässäni sanoi, että LOPETA tuo ajattelu! Kaivoin melatoniini purkin kaapin kätköistä ja rauhoitin itseni hengittämällä. Kömmin Oton kainaloon ja nukahdin ajatukseen Ei mitään hätää ei mitään hätää. Jostain tuli  aamulla ajatus selvittää minun vitamiini purkit kunnolla ja tutkin huolella, mitkä piristää edes hieman. Vanhasta tottumuksesta olen ottanut C- D ja sinkki vitamiinit myös iltaisin. En ota enää! Olen todella herkkä reagoimaan ruokiin ja kaikkeen, mikä vaikuttaa elimistön toimintaan. Uni se meidän elin tärkeä palautumis aika, arjen touhuista. Pitäkää siitä huoli ja turvatkaa yö unenne. Rohdos kauppa täältä tullaan ja kärsimyskasvi on nyt hankinta listalla.


                                Kuntoutusjakso: Kela/mielenterveyskurssi

Vuosi sitten lääkärini ehdotti minulle kelan järjestämää kolmi jaksoista kuntoutumis mahdollisuutta. Otettiin yhdessä selville milloin seuraava kuntoutus olisi ja miten sinne haetaan. Hain ja sain nopeasti päätöksen, että maaliskuussa 2018 Peurungassa on seuraava mielenterveyskurssi - kaksisuuntaisille suunnattu kuntoutus. 

Päivä koitti ja jännitti/oksetti aika paljon, kun ei tiennyt mitä tuleman pitää? Kaikki oli pelkkää kysymysmerkkiä??? Kaikki meidät kuntoutujat oltiin kutsuttu yhteen huoneeseen, jossa sitten esiteltiin itsemme. Tarkkailin tyyppejä ja tunsin oloni hieman oudoksi jopa hieman pelokkaaksi/epävarmaksi. Minun vuoro tuli esitellä itseni "Minä olen Jenny, ja minä itken nyt" Tirskahdin itkuun ja muiden ei tarvinnut sitten ihmetellä mun olo tilaa. Hauska muisto nyt! Eka kuntoutus viikko oli itsensä tutkiskelua ja ekaa kertaa sain tuntemattomilta tyypeiltä vertaistukea. Sain kuulla muiden tarinat ja mitä hoitokeinoja heille oli tarjottu ja mitä apua he olivat saaneet tasaaamaan arkeaan. Minulle kaikki hoitoon hakeutumiset, lääkkeet ja tämä koko milenterveysmaailman kulku oli matka uuteen, kun sairastuin elokuussa 2017. Olin itse saanut nopeasti apua ja siitä kiitän  Jyväskylän mehiläistä. Yksi lääkäri, yksi psykiatri, yksi sairaala ja selkeät kontrolli käynnit. Ei "liukuhihna" toimintaa, mitä osa minun kuntoutus tovereista olivat joutunut kokemaan vuosien varrella ja edelleen osalla hoitosuunnitelmat hakusessa, vaikka osa heistä ovat saaneet diagnoosin 10 vuotta sitten. Olin tiedon äärellä nämä tyypit tietävät lääkkeistä  ja mielenterveysongelmista todella paljon, asiantuntjat. Itkin koko viikon tai tirskahtelin 💧

Tyttäreni antoi minulle pienen päiväkirjan mukaan johon kirjoitin päivän tapahtumia

Ekalla jaksolla tutustiin toisiimme ja sain tutustua mielenterveysongelmiin paremmin näiden tyyppien kautta. Minulla oli oma huone ja huoneessa oli hieman sisäilma ongelmia, joka pisti meikäläisen tukkoon ja lisäsi hieman ahdistus olotilaa. Ohjelmaa oli joka päivä sopivasti ja eri muotoista liikuntaa laitettu joukkoon.  Otin paljon omaa aikaa ohjelmien ulkopuolelta, kävelin luonnossa ja ihmettelin, kylpylässä joka ilta lilluttelin ja pyrin saamaan mieltäni/kehoani aina vain rennommaksi ja tulla tietoiseksi itsestäni. Ekalla jaksolla laitettiin jokaiselle omat tavoitteet sinne vuoden päähän ja mietittiin omia unelmia/haaveita. Sain tältä jaksolta vertaistukea ja aloin hyväksymään/ymmärtämään itseäni paremmin. Pelottavaa oli palata kotia.. olin jotenkin viidessä päivässä kerennyt laitostumaan ja arki pelotti. Otto tuntui alkuksi vieraalta ja ihan, kun en olisi kuulunut tänne. Otto teki tässäkin kohtaa viisaasti ja lähdettiin moottorikelkka ajelulle ja luontoon. Tavarat purettiin myöhemmin.

Toinen kuntoutumis jakso oli syksyllä ja sinne olin menossa hyvillä mielin ja innolla odotin näkeväni mun kuntoutus tovereitani. Olin varannut jo erikseen allergia huoneen, että kaikki piti olla OK. Kirjauduin hotelliin sisään, vein tavarani huoneeseen ja lähdin info tilaisuuteen. Tervehdin kaikkia ilman kyyneleitä ja fiilis oli super hyvä. Palasin huoneeseeni purkamaan laukut.. avasin oven ja hieman säpsähdin, kun huoneessa oli aivan ventovieras nainen, joka ei edes noussut ylös minua tervehtimään. Minä menin hänen luokseen ojensin käteni ja esittelin itseni. Menin sängylleni istumaan ja vedin verhon eteen.. Alkoi ahdistamaan ja ihan vitusti.. paniikki. En pysty nukkumaan ventovieraan kanssa joka ei ole edes minun ryhmästä. Hänellä oli kova ääni ja ominaistuoksu.. Kaikki aistini heräsivät ja pääni sisällä jyskytti!! MITÄ MÄ TEEN?? Nousin ylös ja sanoin lähteväni kävelylle, tavarat jäi kassiin. Juoksin hotellin aulaan ja pyörin hetken, että mitä mä teen. Hetken pyörittyäni menin takaisin huoneeseen ja huone oli onneksi tyhjä. Purskahdn jäätävään paniikki hysteeriseen itkuun ja koitin soittaa Otolle!! Ei vastannut!! Soitin siskolleni ja muistaakseni sanoin, että rauhoita minut ja tää on perseestä, haluun vittuun täältä. AHDISTAA!! Siskollani on maailman rauhallisin ääni ja sain hengityksen tasaantumaan ja rään valumisen loppumaan. Olin  pieni hätääntynyt ihmislapsi ilman turvaa. Minulle tuli paniikki/ahdistus kohtaus siitä, että tulin kuntouttamaan mieltäni ja rentouttamaan, pois arjesta. Vastassa olikin tuntematon ihminen, joka oli minun mielentilaan liian hyökkäävä ja aivan toisesta ryhmästä. Siskoni kummasteli myös tätä asettelua, että ollaan mielenterveyspotiaita ja laitetaan vieraan kanssa samaan huoneeseen viikoksi? Tästä irtosi hyvät naurut ja sairasta huumoria.. 

Oman huoneen sain, mutta ensiksi piti käydä lääkärintarkastuksessa ja selvittää miksi tarvitsen oman huoneen?! Olin aivan hysteerinen ja kasvoni olivat aivan punaiset ja semmoisia ruhjeita täynnä, päänsärky ja hartia jomotus. Oman huoneeni saatua ja laukut purettua, läksin kävelylle ja järveen viilentymään/rauhoittumaan. Aamulla olikin sitten herpes nätisti huulessa, minun reagtio oli niin valtava, että koko kroppa otti siitä itseensä. Sitten olikin hyvä kuntoutua loppuviikko.

Viikko meni kaikinpuolin hyvin ja kertoi minulle sen, että en ole valmis työ/koulu elämään vielä ja paljon asioita purettavana. Tällä toisella jaksolla oli myös läheisten päivä, jossa Otto oli mukana ja heille oli suunniteltu oma ohjelma, johon sisältyi muun muassa. Omien kokemuksien jakaminen ja tietoa sairaudesta, saivat vertaistukea ja ymmärrystä. Keilaamista ja henggailua. Oton ajatus, kun päivä oli pulkassa "Aloin epäilemään sun hulluutta?"  Huippua, tämä lause sisältää sen salaisuuden, että mienterveys potilaita ei voi verrata ja kaikilla, ei sama hoito toimi ja joillakin on lähtenyt elämä raadollisesti raiteiltaan. Sama sairaus ei näy kehosta, sama sairaus ei käyttäydy aina samoin eri ihmisillä, tämä sairaus on ketku ja voi teettää mitä ihmeellisempiä asioita. Tämä sairaus on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jota lahjaksi kutsun ja sitä koristaa minulla epävakaa persoonallisuushäirö

Mielekäs elämäni vuoden päästä 4.10.2018 tämän olen kirjoittanut

Päätös jaksoni oli nyt maaliskuussa, jonne olin varmistanut ihka oman allergia huoneen. Tälle viikolle lähdin taas aivan eri fiiliksillä ja ajatuksella, että aivot narikkaan. Joka jaksolla meillä on ollut lääkärin tarkastukset, psykologilla käynnit ja tilauksesta oma aika sosiaali työntekijän kanssa. Rentoutumis harjoituksia ja erillaisia liikuntamuotoja, kuten viimeksi meillä oli jousiammuntaa ja keilaamista. Tällä jaksolla keskityin oman kehon rentoutumiseen ja tuomaan omia ajatuksia paljon kuuluksi. Jakamaan muille omia keinoja arjen pyörittämiseen ja antamaan omien voimavarojen mukaan tukea toisille ja toimia korvana  Saada mahdollisimman paljon tietoa koulutuksista ja tulevaisuudelle vinkkejä. Viikko meni ihanasti noudattaen ohjelmaa, mutta nukkuminen oli hieman haastavaa, kun juuri oltiin lääkkeitä tiputettuja ja uusi ypäristö. Minulla oli piikkimatto mukana, jonka avulla sitten tein rentoutumisharjoituksia ja meditoin huoneessani. Asioita, joilla saa mielen/kehon hallintaan.  Ihanaa, mutta omalla tavallaan raskas viikko.

Oman elämän Robin Hood

Kotia perjantaina ajoin, niin en kerennyt takkia riisua, kun lapset tulivat äiti viikolle. Arki iski vasten kasvoja ja en kerennyt rauhoittua/palautua yhtään. Lapsilla alkoi harkat ja minä lyyhistyin lattialle itkemään uupumustani. Oton kanssa keskusteltiin ja molemmat hieman ihmeteltiin minun reaktiota,mutta sehän on täysin ymmärrettävää tuon  kuntoutumis viikon jälkeen. Rauhoituin ja menin poikani huoneeseen huilaamaan, kunnes kaikki ääneet kuuluivat HELVETIN kovaa. Keittiön kello kuulosti siltä, kuin joku hakkaisi kattilan kansia yhteen ja munakellon tikitys oli kuin räjähtävä pommi! Minä olin räjähtävä pommi. Kaikki aistini aktivoituvat ja herkistyivät äärimmilleen ajattelin, että nyt on tuomio päivä. Juoksin olohuoneeseen heittäydyin sängylle itkemään ja koitin puhua tunteet/aistit ulos minusta. Otto hieroi jalkapohjiani ja taas saatiin rauha maahaan. Lapset palasivat harrastuksistaan ja olin sillä aikaa saanut itseni koottua ja otettiin arki vastaan näillä voimilla. Kerroin lapsille tilanteen ja äidin kunnon, että nyt otetaan ihan iisisti ja annetaan palautumis aikaa. Tämä viikko on ollut palautumis viikko kuntoutusjakson jälkeen. Sillä tämän textinkin sain kirjoitettua ja onpa ihanaa kirjoittaa 

Minun omat tavoitteeni ensimmäiseltä jaksolta olivat.

Kokonaistavoite oli työkyvyn kohentaminen ja oman mielen hallinta/tunteiden säätely

tavoite 1. Oppia hallitsemaan/säätelemään tunteitani

tavoite 2. Selvittää koulutus mahdollisuuteni

tavoite 3. Talous kuntoon

Onnistuin vuodessa selvittämään/toteuttamaan asioita. Opettelin tunnistamaan ja hallitsemaan tunteitani/ajatuksiani psykoterapeuttini avulla. Olen tutkinut menneisyyttäni ja avannut kipeitä haavoja auki, jotta voin eheyttää itseni. Minun tapa käsitellä käsittelemättömät asiat on repiä vanhat haavat auki ja hoitaa ne puhumalla ja tunteet kokemalla. Se sanonta että "tikulla silmään kuka vanhoja muistelee" Ei päde minussa. Sain pari viikoa sitten tietää, että minulla on lapsena ollut TIC oireita  (pakkoliikkeitä) Lapsi ei osaa pukea tunteitaan sanoiksi ja inhottavia olotilojaan. Meidän keho on niin viisas, että se kertoo ne meille jotain kautta. Minulla se oli silmien räpyttely ja pakonomainen tarve kurtistaa otsaa tai kohottaa kulmia. Valkoisen paperin pyyhin monta kertaa, ennenkuin siihen pystyin piirtämään. Nämä oireet sijoittuvat sairaala ajoilleni, kun olen ollut reipas tyttö. 3-vuotiaasta sinne 9 - vuotiaaseen asti ja hieman pidemmällekkin. Äitini kokemat tunteet olen imenyt lapsena itseeni ja munuais sairaudestani ei tiedetty paljoa, vasta seitsemän vuotiaana minut tutkittiin kunnolla, kun äitini kantoi minut  42 asteen kuumeessa tajuttomana sairaalaan. Uusi lääkäri oli lopettanut minulta esto lääkityksen ja sairastuin keuhkokuumeeseen ja sitten tutkittiin kunnolla ja löydettiin se ylimääräinen virtsajohdin mikä aiheutti munuaisaltaan tulehdukset aina uudestaan ja uudestaan. 

9- Vuotiaana leikattiin ja lääkkeitä ei tarvinnut enää syödä.  Tämä ajan jakso selittää minussa paljon.

Sain blogiani varten kuntoutus toveriltani teille pienen kirjoituksen hänen tarinastaan.

"Olen 40+ ikuinen teinityttö eteläisestä Suomesta. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön 2-tyyppi minulla todettiin elokuussa 2016, vaikka sen olisi voinut diagnosoida jo 20 vuotta sitten. Asia tuli ”vahingossa” esiin työterveydessä, kun alettiin selvittää syytä työuupumukseeni. Se meni niin, että työterveyshoitaja kirjoitti kolmen kerran lähetteen työpsykologille, joka suositteli psykoterapian aloittamista uupumistaipumuksen hoitoon. Tähän tarvittiin psykiatrin lähete. Hän alkoi kysellä elämästäni ja yhtäkkiä hän kysyi, että onko sinulla useinkin ollut tällaisia tosi vauhdikkaita jaksoja. Minä vastasin, että vaikka kuinka paljon. Oikein kunnon ylämäkiä ja alamäkiä. Itse luulin, että ne ovat osa persoonaani, että ”minä nyt vain olen tämmöinen”. Asiaa alettiin tutkia ja avuksi otettiin mm. päiväkirjamerkintäni vuosien takaa. Niiden lukeminen oli oikeastaan aika kauheaa, kun tajusin, mitä kaikkea hullua olikaan tullut tehtyä. Olin mm. velkaantunut hurjasti, ostanut asunnon vartin mielijohteesta, sanonut itseni irti useammasta työpaikasta, haukkunut esimieheni päin naamaa ja muuta älytöntä. Sellaista, mitä en normioloissa ikinä tekisi.

Sain lääkitykseksi Lamotrigin-epilepsialääkkeen, jota otan 200 mg päivässä. Suurin apu oli lääkkeistä, jotka sain nukkumista varten. Minulla on ollut jo lapsuudesta lähtien pahoja univaikeuksia sekä nukahtamisen että unessa pysymisen kanssa. Siihen auttoi mm. Ketipinor, Mirtazapin ja helpompia aikoina allergialääke Atarax. Koska Ketipinor ja Mirtazapin alkoivat lihottaa (onneksi jäi vain alle 10 kiloon), pyysin nukahtamiseen Opamoxia. Se on auttanut. Sitä vaan ei lääkärit mielellään kirjoita, koska se on helposti koukuttava bentsodiatsepiini. Minä vähät välitän siitä, sillä nukkuminen on tärkeintä. Elämä pysyy kasassa ja tasaisena aina, kun saan nukuttua. Yritin yli 30 vuotta nukkua ”luomuna” ihan turhaan. Siihen ei auttanut Tempur-patjat, korvatulpat (joita joudun käyttämään edelleen), Tempur-silmämaski, piikkimatto, rentoutusäänitteet, magnesiumsitraatti tai melatoniini. Kun ei nukuta niin ei nukuta. Oli helpottavaa kuulla psykiatrilta, että tarvitsen nukkumiseen lääkityksen, olen oikeutettu sen saamaan. Työterveyslääkärit nimittäin aina alkoivat nillittää asiasta: ”Mikä on kun ei nukuta?”. Se oli ärsyttävää.

Sairaudesta huolimatta olen saanut opiskeltua ja oltua suurimmaksi osaksi töissä. Nyt olen vähän pidemmällä sairauslomalla, mutta aion tästä vielä töihin elpyä. Olen tosi tarkka sairauden hoidon kanssa. En mm. käytä alkoholia ollenkaan ja varon muutenkin kaikkea addiktoivaa, koska mopo karkaisi käsistä niin helposti. Elän jonkun mielestä vähän tylsää ”mummoelämää”, mutta pääasia on, että voin itse hyvin. Lääkityksellä ja tarkoilla elämäntavoilla hypomaniat ovat pysyneet kasassa, mutta stressin lisääntyessä saattaa puhjeta masennus. Stressin kanssa onkin oltava tosi tarkkana. Minun on ollut vaikeinta hyväksyä se, etten voi enää hakeutua kovinkaan stressaaviin hommiin, saati esimiestehtäviin. Kaikki työpaikkailmoitukset, joissa hakijalta vaaditaan hyvää stressinsietokykyä, on vain ohitettava. Viimeisin työsuhteeni kesti vain alle kuukauden, koska paine ja työmäärä kasvoivat liian suuriksi. Siitä puhkesi masennus ja sitä tässä parhaillaan sairastelen.

Haluan kannustaa kaikkia kanssasairastajia ja heidän omaisiaan. Itse olen päässyt sairauden kanssa lopulta aika vähällä. Lääkkeet kannattaa aina ottaa ja jos jokin lääke ei sovi, niin pitää tiukasti vaatia lekuria se vaihtamaan. Lääkkeen sivuvaikutukset eivät saa olla vaarallisempia kuin itse tauti. Sairauden hoidosta ja sen kanssa elämisestä on kirjoitettu myös hyvä Duodecimin kustantama kirja ”Kaksisuuntainen mielialahäiriö”. Se kannattaa lukea ajatuksella."

Voimia kaikille kanssa-bipoille ja aurinkoista kevättä!

Kuntoutuksen tavoitteena on edistää terveyteen liittyvää hyvinvointiasi sekä työ- ja toimintakykyäsi. Kuntoutuminen on aktiivista, päämäärätietoista toimintaa. Pyrkimyksenä on toteuttaa myönteinen muutos asteittain. Suosittelen hakemaan ja jos ei muuta niin ainakin on viikon verran rytmit kohdillaan ja saat nauraa mahasi kipeäksi kuntoutus tovereidesi kanssa 💕 Vertaistukea.

Aina on jotain mitä voi opettaa toisille 💚



-Zeni-