lauantai 9. maaliskuuta 2019

Psykoterapia


Alkupuheet ja kuulumiset

Helmikuun alussa kävin psykiatrilla kontrolli käynillä. Yhdessä tuumailtiin, että jätetään ketipinor depot pois ja katsotaan miten minun väsymykselle ja mielelle käy. Olin aika innoissani siitä, että lääkke jää pois. Heräsin jo ekana aamuna vähän pirteämpänä ja nukahdin illalla nätisti 💚 Viikonloppuna olisi ollut ystävä pariskunnan kanssa sovittu illanistujainen, mutta peruttiin se, ja ihana on tuntea sydämmellisiä ihmisiä ketkä ymmärtävät miksi näin toimittiin. Lähdettiin mökille harjoittelemaan nukkumista ja luonnon läheisyyteen rauhoittumaan. Viikon päästä jätin toisen ketipinor napin pois ja vain yksi pinkki pilleri jäi illalla otettavaksi. Mieli on ollut hyvin tasainen ja se aivosumu, uupumus, väsymys, raskas olo on jäänyt pois! Olin ollut valmis tähän lääkkeiden tiputus vaiheeseen. Ymmärrän täysin sen, että aivoissa oleva tulipalo ei olisi sammunut ilman näitä lääkkeitä ja aivot eivät olisi päässeet lepotilaan ilman tätä vaihtoehtoa. Kiitollinen olen nyt, että aivoni ovat saaneet levätä ja nyt osaan itse säännöstellä aivojeni ruuhkautumista. Psykoterapiasta on ollut tähän apua, oman itsensä hallitsemiseen. IHANAA! Minua alkaa väsyttämään ihan niinkuin "normi" ihmistä ja saan itse unenpäästä kiinni. Ainut mitä huomasin, kun nukun omilla aivoilla, niin olen herkempi öisin heräämään. Otto on kova puhumaan/kiroamaan ja kuorsaa öisin.. en ole sitä huomannutkaan ennen, kun olen nukkunut kemiallista unta kaksi vuotta. Ratkaisin tämän hommaamalla korvatulpat ja silmille laput, uni on tervettä ja palauttavaa 💛 Kaikki perheessä ovat iloinneet, kun äiti ei ole aamuisin koomassa ja puhuu jo kello kahdeksan  aamulla ihan asiaa..💙 Hyvä minä! Minä osaan nukkua 💛
Terapeutti Sari & Asiakas Jenny
Team mieli kuntoon!


Psykoterapia mitä se on?  Siitä meille kertoo minun psykoterapeuttini Sari Kujanpää Jyväskylästä. Laitoin ääninauhurin päälle ja annoin Sarin vuorostaan pulpattaa istunnolla.


Sari: Lähden tuumailemaan terapiaa, mitä se on? Terapia on

työskentelyä, missä ollaan tasa-arvoisia. En ajattele niin, että

 terapeutti olisi jotenkin terveempi, osaavampi, joku täystaitaja.
 Terapeutti on utelias, kiinnostunut ja ihmettelee.
 Terapia on yhteistyösuhde, eli yhdessä lähdetään
 ratkomaan ongelmia ja tutkimaan ajatuksia. Ei minulla ole valmiina mitään
 vastauksia ja ideoita, kuinka sinut saadaan voimaan paremmin. Minä
 kyselen ja ihmettelen. Jos mulla on joku vinkki, niin sen
 sulle tarjoilen ja kerron. Sinulla on se päätös tartutko sinä
 niihin minun antamiini vinkkeihin vai et.
 Sari kysyy minulta, mitä minä olen saanut terapiasta? Minä
 vastaan: "Olen saanut terapiasta ihan älyttömän paljon, keskeisin
 asia.. saan puhua kaikki mitä mun suusta tulee ja kaikki tunteet
 purkaa. Sä otat ne vastaan jalat maassa. Sä et  ikinä tiedä
 minkälainen Jenny tuolta ovesta tulee. Saan olla niin oma itseni  ja
 mä vaan puhun ja puhun ja alan pikkuhiljaa ymmärtämään mitä puhun.
  Kuulen oman ääneni ja ajatukseni, opin järkeistämään ajatuksiani,"
 Sari: Parhaimmillaan terapia on paikka, jossa on mahdollisuus
 kuunnella itseään toisen kautta. Minä heittelen sulle takaisin niitä
 juttuja mitä sinä olet itse sanonut. Sinä rupeat näkemään kirkkaammin ja
 selkeämmin ja sitten sussa syttyy itsessäsi se
 lamppu! Terapia on sitä, että minä autan sinua kuuntelemaan itseäsi selkeämmin.
  Kuka olet ja mihin suuntaan tahdot mennä ja mikä on sinulle tärkeää
 ja arvokasta.  Minulla on kuunteleva korva ja sitten mulla on kyky
 tehdä yhteenvetoja siitä mitä sä oot sanonu.
  Minä tähän väliin kommentoin:"Sä olet niin turvallinen ja mä luotan suhun, mä en
 puhuis sulle mitään jos mua ahdistais. Sä tiedät kaiken minusta"
 Sari: Se turvallisuuden tunne johtuu varmaan siitä, kun mä olen niin tavallinen. Jokuhan
 voi luulla et terapeutit ovat jotakin outoa väkeä tai vaan "viileä etäinen patsas"
 Kemiat on kohdattava. Todella tärkeää on ennenkuin sen terapian
 aloittaa, niin käy tsekkaamassa 2-4 terapeuttia, että kenen kanssa
 ne kemiat kohtaavat. Kuka olisi semmoinen ketä viitsii kuunnella
 vuoden, kaksi, kolme? Kuka on sellainen kenen kanssa sä tekisit kolme
 vuotta töitä kerran viikossa? Me tehdään nyt joka toinen viikko
 90 minuuttia töitä yhdessä. Tämä on kuin pieni parisuhde :)
Minä myönnän pohtineeni, mihin me tarvitaan toista terapiavuotta?
Jenny, sinä olit siinä älykäs ja sanoit, että pidetään yllä
 sitä mitä ollaan saavutettu ja rakennetaan vielä lujemmaksi se
 talon pohja. On viisautta, että Kelalla on terapiat kolmeksivuodeksi.
 Lokakuussa 2017 aloin etsimään terapeuttia ja laitoin kymmeniä
 sähköposteja. Otin työn alle, että etsin terapeutin, joka osaa
 minua auttaa. Vaatii sitkeyttä ja malttia. Otto oli mukana tässäkin
 projektissa ja kannusti minua: "Kyllä se oikea sieltä kohdalle viel
 sattuu"  Minä kävin kahdella tyypillä ennen Saria. Ja mietin, että
 voi jumalauta miten voidaan olla eri planeetoilta?  Sarin tapasin 2018
 maaliskuussa. Hetken tarkkailtuani hänen käytöstä ja
 puhetyyliä. Hän oli ihanan outo ja ymmärsi sanan tunnelukko...
Paikka on teidän, minä valitsen sinut 💛
 Sari kertoo minun terapian vaiheista tai ylipäätään terapian
 vaiheista: Ensinmäinen vaihe on, että tehdään semmoista
 käyttäytymisen analysointia. Me yhdessä funtsitaan mistä asiat
 johtuu? Pitää tulla sellainen yhteinen käsitys ja ymmärrys, että
 olenko mä tajunnu sua oiken ja miten sä tajuat asioiden välisiä
 suhteita. Mitä merkitystä on menneisyydellä tai joillain
 kokemuksilla? Miksi ajattelet tietyllä tavalla ja miksi käyttäydyt
 niinkuin käyttäydyt? Aika paljon käytin aikaa aluksi siihen, et mä
 opin käsittää sua ja sitä mun termein kutusutaan käyttäytymisen
 analysoinniksi.  Sinä olet kokoajan oppinut analysoimaan
 tunnetilojasi. Toinen vaihe terapiassa on tiedon anto,
 sitten kun aloin tajuta, että mikä on se sinun häikkä tai pulma,
 miksi sinä täällä terapiassa olet, sitten mä pystyin antamaan
 tietoa sulle siitä. Mitä on epävakaus tai mitä on tunteiden
 vuoristorata? Mitä on kaksisuuntainen mielialahäiriö? Sitten ku
 me ollaan saavutettu se vaihe meidän välillä, että minä käsitän sinua > ja> sinä käsität minua ja itseäsi paremmin....sitten sulle on annettu tietoa.
Sen jälkeen voidaan alkaa miettimään muita hoitamisen keinoja.
 Kolmas vaihe on miettiä mitkä ne ovat ne
 työkalut? Meillä toimi metafora: Rakennetaan talolle
 hyvä pohjarakenne. Sitten kun on se pohja rakennettu niin voi vähän
 miettiä, että minkälaisia kalusteita tänne otetaan. Sinulle ei ole
 tarvinnut yhtään opettaa hengittämistä tai rentoutumista,
 koska sä osaat kaikkea kehollista jo niin hyvin. Se mitä sinun
kanssa on treenattu on tunteita; niistä puhumista, niiden kanssa
 elämistä. Lisäksi me on mietitty ajatuksia. Miksi ja mistä tulee
 ulkopuolisuuden tunne? Mitä ajatuksia ulkopuolisuuden tunteisiin
 liittyy? Mitä sille pitäsi tehdä? Näitä huonekaluja me ollaan
 laitettu sun taloon. Minä ajattelen, että Jenny sinun kanssa ollaan
 yhdessä taloa rakennettu. Mutta tarkoitus on, että minä en muuta
 sinun taloosi. Jonain päivänä minä menen siitä pois. Rakenne on niin 
 julmetun hyväksi saatu,
että mitä tahansa sitten siellä myöhemmin tapahtuu, tai tulee "uusia 
huonekaluja" huonoja, romuja
ajatuksia tai tunteita niin sä osaat itse tehdä niille jotain. Heittää 
pois mitkä ei toimi,
 viedä kirpparille huonot ajatukset ja tunteet. Tuulettaa sitä sun
 kotia. Silloin mua ei enää tarvita. Sinä tarvitset vain itsesi ja luottamuksen
 itseesi. Jokainen huolehtii itse omasta kodistaan ja sen sisällöstä.
 Sari vielä: On älyttömän kovaa sitkeyttä vaativaa etiskellä terapeuttia  ja se
 johtuu todella monesta asiasta. Ensinnäkin terapiasuhteet ovat
 pitkiä ja paikkoja ei vapaudu kovin usein. Terapeutteja ei ole
 määrällisesti ihan mielettömän paljon. Terapeutit huolehtivat myös
 omasta hyvinvoinnista ja jaksamisestaan niin, että me ei oteta
 yhdelle viikolle neljääkymmentä asiakasta, vaan vaikka
 kaksikymmentä.  Siksi pitää olla kova sitkeys jopa odottaa.

Sari on kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti

Kysyin Sarilta, että minkälainen asiakas olen ollut ja onko hän oppinut meidän yhteistyöstä jotain uusia kujeita omaan työhön?

"Jenny on tottunut kovaan työhön itsensä kanssa. Jennyn motivaatio ja 
halu treenata ja harjoitella on ollut terapiassa etenemisen avain. Tämä 
terapia on ollut bodyfitness treeniä psyykkisillä lihaksilla. Jenny on 
jaksanut toistaa harjoituksia, jotka ovat olleet tunteiden hallintaa, 
tunteiden tunnistaista, ajatuksista ja tunteista irtipäästämistä. Näitä 
psyykelihaksia= puhumista, itsen kuuntelemista, analysointia ja 
hyväksyntää Jenny on jaksanut harjoitela joka päivä. Sitä terapia on. 
Kovaa työtä, jota Jenny ei säikähtänyt. Hän ei kuitenkaan ole 
"suorittanut" terapiaa, vaan halunnut, oppinut ja onnistunut.
Terapia ei ole suorittamista, vaan pysähtymistä, kohtaamista, 
oivaltamista.
Työ Jennyn kanssa on ollut antoisaa ja ihanaa siksi, että 
"työkaverinani" on ollut aito, rehellinen, luottavainen ja avoin 
ihminen.

Minä taasen olen oppinut luottamaan terapian työvälineisiin ja ennen 
kaikkea siihen, että hyvä, aito yhteistyösuhde luo parhaan pohjan 
terapian teholle.

Sari


                                                  

             

      Sari on terapeuttina ihan huippu tyyppi, jonka kanssa on selkeää, rehtiä ja ihana työskennellä! 

Aito outo oma itsensä 💛

Minun kokemus terapiasta lyhyesti ja ytimekkäästi.
Aloin ymmärtämään ja oivaltamaan todella nopeasti terapian jujun, lähdin siihen luottavaisin mielin mukaan. Sari antoi minulle kaksisuuntaisen/epävakaan mielialahäiriön kirjasta aina kappaleita mukaan, mitä luettiin sitten Oton kanssa yhdessä kotona. Olin aivan kuin se kirja.. Olin juuri käyttäynyt niin, kun aina uuden kappaleen sain. Ymmärsin et ihan normaalisti etenen, näin kuuluikin tuntea ja romahtaminen on salittua, kun sieltä oppii pääsemään myös ylös. Nyt olen sen kirjan lukenut ja olo on THE END seuraava kirja kehiin, ja tämän kirjan nimi on Jenny uusilla tietoisuudentaidoilla💚 Terapiassa tullaan kuuluksi, uskalla heittäytyä ja ole rohkea. Terapia on sinun peili ja oli sitten mikä mielenterveys tausta tai elämässä mullistavia tekijöitä, mistä ei yksin meinaa päästä yli. HAE APUA AJOISSA, ÄLÄ PELKÄÄ HAKEA APUA! Minä käytän jokapäivä opittuja taitojani, kun meinaa jokin inhottava tunne tulla päälle. Otan siitä kiinni ja kysyn mikä tunne sinä olet ja miksi tulit tänne? Tiedostan tilanteen ja annan tunteelle lähdöt, jos se ei ole tervetullut. Olen kasvanut roimasti vuoden aikana ajatusmaailmani kanssa, olen saanut selville mistä johtuu tietyt tunnereaktiot jotka suorastaan ovat lamaannuttaneet minut. Terapia on tukenut minun kasvuani 💚

Tässä on linkki aiheeseen, mikä on osuva tälle kirjoitukselle. tunteella/innostus käy kuuntelemassa, Tunteella-podcastissa keskustellaan innostuksesta ja tunnetartunnoista, siellä on vieraana Sari, saat varmasti tästä jotain vinkkejä arkeesi.

Terapia huoneen rauhoittavat taulut
Luonto



Kaunis kiitos teille ihanille tyypeille, kun jaksatte lukea ja toivottavasti saatte näistä kirjoituksista aina jotain teidän omalle polulle. Muistakaa aamuisin katsoa peiliin ja hymyillä. Sinä olet arvokas ja oman itsesi luoja.

                                                                         

                                                                       -Zeni-











2 kommenttia:

  1. Jenni ❤️ Mä olen niin ylpeä susta! Sä sait mut ilon kyyneliin.

    VastaaPoista