 |
| hymyilevä minä |
Elokuussa aloitin jyväskylän gradialla media-alan ja valokuvausilmaisun perustutkinnon. Viikon myöhässä hyppäsin koulun penkille kuin muut. Sairastin myyräkuumeen, joka romutti kuntoni täysin sängynpohjalle ja veti minut todella hunoon kuntoon. Selvittiin ilman sairaalahoitoa, lääkitystähän tähän tautiin ei ole, se pitää vain potea. YÄK! Minulla kun oli ensimmäinen kuumeeton päivä, niin Otolla nousi kuume ja sama tauti. Mökiltä saatiin ja nyt on molemmat immuuneja tälle taudille. Ensimmäinen koulu viikkoni alkoi ja lapset saapui äiti viikolle, Otto makasi kuumeessa. Toipilaana olin itsekkin vielä ja viikko meni kivasti, mutta jotenkin sumussa. Uusi koulu, uudet ihmiset, Otto vuoteessa, lapset, koti yms.. Kaikesta vastuu minulla.. Seuraavalla viikolla olin ihmeissäni olotilastani, kun saavuin koulusta kotia alkoi kaikki ärsyttämään. Etäännyin Otosta ja halusin vetäytyä lasten kammariin yksin ja olemaan vain hiljaa. Itkukin oli herkässä ja olin, että mitä vittua mun päässä nyt tapahtuu? En osannut pukea tunnetta sanoiksi Otolle sanoin vain , että nyt tarvitsen tilaa ja omaa aikaa. Pari päivää vetäydyin ja sain tutkiskella tilojani ja tunnistella tunteita, että mitä ne on nimeltään. Itkin ja olin, että onko minusta sittenkään tähän? Itkin Oton sylissä lohduttomasti..Olenko haukannut liian ison palan?
Myyräkuume oli sekoittanut unet ja vienyt voimia. Uusien asioiden äärellä ja todella iso muutos mullistuma elämässä, koulu. Ei ihme, että ihmisenlapsi oli pyörällä päästään ja koittaa etsiä sitä "kultaista keskitetä", että miten tätä polkua nyt tallataan.
Psykoterpia avasi taas silmiäni ja antoi ymmärrystä omille tunteille. Uusien roolien oppiminen ja koko perheen uuden arjen oppiminen. Äiti ei ole kotona sitä kuutta tuntia ja tehnyt siivoukset ja ruuat kaikille valmiiksi, tämä äiti kuluttaa nyt sen kuusi tuntia koulussa ja kaksi tuntia matkoihin. Koulun jälkeen minulla täytyy myös olla sitä omaa aikaa harrastuksiin ja lepoon. Ruoka yms kodin pyörittäminen vaatii nyt kaikilta taas erillaisen panostuksen ja yhteen hiileen puhaltamisen. Otto oli hyvin ymmärtäväinen, kun sain taas tunteille nimet ja kerrottua, että mikään ei johdu sinusta vaan tarvitsen aikaa uuden oppimiseen ja erillaista tukea sinulta tälle koulutielle. Rehellisesti tunteista/asioista keskusteleminen on yksi avain meidän onneen.
Gradian luovalla kampuksella opiskellaan kameran tekniikkaa ja kuvankäsittelyä. Kaikkea mikä liittyy kuvaamiseen, niin se hoidetaan kampuksella. Koulu on ihanan rauhallinen ja ihmiset ovat rauhallisia, jokainen on oma itsensä luova kaunis persoona. Opettajat ovat ymmärtäväisiä ja kuuntelevat oppilaitaan, ottavat huomioon oppilaiden yksittäiset tarpeet. Kouluni alkaa yhdeksältä aamulla, mikä on ihan loistava aika minulle ja sopii rytmiini. Saa nukkua kunnon yö unet ja lapsi viikoilla saadaan viettää aamut yhdessä. Olen löytänyt alan joka innostaa minua ja inspiroi kaikkeen uuteen tekemiseen. Imen tietoa kuin sieni ja olen ollut armollinen itselleni, että heti ei tarvitse kaikkea osata. Koulussa opitaan ja tehdään oman tason mukaan.
 |
| Opettajani ja meidän luokka lähti mukaan mielenterveyspäivään! Kuvien kautta! #Taklaastigma |
Kolme kuukautta koulussa meni suorastaan ihanasti ja kotona opittiin uusi arki. Arvot ja rytmit kohdillaan. Jaksoin käydä treenaamassa 3 - 4 kertaa viikossa salilla ja ulkoilla koulun lisäksi. Olla läsnä lasten arjessa ja luoda kipinää parisuhteessa. Kertoo vain siitä, että teen mistä tykkään ja saan elinvoimaa siitä mitä teen. Kukaan tai mikään ei ime minua henkiseti kuiviin.
Marraskuu koitti ja YTO ( yhteiset tutkinnon osat ) jakso alkoi. Silloin aikoinaan kun opiskelin lähihoitaja koulussa, niin kävin kyseiset opinnot. Suoritukseni näistä kursseista ovat vanhentuneet ja nyt käyn ne uudelleen. YTO jakso suoritetaan Jyväskylän viitaniemessä, jossa on 5000 oppilasta ja sata rakennusta. Jaksoni alkoi matematiikan tunnilla ja koulu alkaa tuntia aikasemmin kuin kampuksella. Matematiikka ei ole vahvin aine minulla ja hieman jännitti koko YTO jakson aloitus, tiesin että tästä tulee rankkaa ja vaati ihan äärettömän paljon minulta. Fysiikka, Äidinkieli, liikunta ja yhteiskuntaosaaminen on matematiikan lisäksi tällä jaksolla. Ekan päivän jälkeen, kun menin kotia ja näin Oton niin purskahdin itkuun, koska olin latautunt niin kovasti sille ekalle päivälle. Uusi ISO koulu ja sielä ei ole hiljaista missään, opettajat ovat suuren koulun opettajia ja joillakin oli hyvin hyökkäävä tapa puhua.
Kyllä tämä tästä... kirjoitti matematiikan opettaja minun testi lappuuni, kun sen minulle palautti. Meille annettiin lähtötaso testit ja voi helvata, miten olikin takkuista laskea. Ahdisti ja aivot meni jumiin, kuulin tovereiden hengityksenkin ja keskittyminen oli hyvin vaikeaa. Muistot koulu ajoilta tervetuloa käsiteltäviksi. Hörpin sheikkeristäni kylmää vettä ja hoin mielessäni " ei ole mitään hätää, HENGITÄ". Sain itseni kasattua ja tein minkä osasin, on aikaa vuosia miljoona kun olen viimeksi laskenut. Lapsiani olen tottakai neuvonut, mutta sekin on ollut aivan siellä ala-asteen ekoilla luokilla. Lapset saavat nyt auttaa äitiä koulu läksyissä.
Koko tämä koulun vaihto ja uudet kuviot.. tuntia aikasemmin ylös ja tunnin ajo matka ovat alkaneet käymään henkisesti minulle raskaaksi. Aivotyöskentelyä ja istumista kaiket päivät, pänttäämistä lyhyessä ajassa jotta pääsee kurssin lävitse. Tuli kyllä ikävä kampukselle rauhalliseen ja kodin tuntuiseen kouluun. Viime jakso kesti kolme viikkoa, viimeisellä viikolla oli kokeita ja samalle viikolle siunautui meidän videokuvaus projekti, jota tehtiin ilta hommina koulun päälle... VOI JÖSSES! Päänsärkyä ja niskat jumissa, mutta nukuttua sain. Psykoterpiassa puhuttiin marraskuun alussa ketipinorin pois jättämisestä kokonaan, kun kaikki on mennyt hyvin ja mihin minä sitä murusta enää tarvitsen? En osannut heti jättää murusta pois, tarvitsi tottua siihenkin ajatukseen. Kolme vuotta lääkkeeseen "turvautunut" ja ajatuksen päähäni saanut, että sillä murusellakin nukkuu.. Tarvitsin tähänkin irtpäästämiseen kuukauden valmistautumisen ja ajatus työskentelyn.
Marraskuun viimeinen viikko on ollut opettavainen. Tarvinut käyttää kaikkia tunnehallinnan työkaluja oman mielen rauhoittamiseen ja keinoja, jotta kroppa ei väsähdä. Äärirajoilla mentiin ja uupumusta oli ilmassa.
29.11 oli fysiikan ja yhteiskuntaopin kokeet, joihin olin valmistautunut ja latautunut. Edellisenä päivänä oli matematiikan koe jonka selvitin! Kurssista läpi!! JEIII! Eli tunteita ylös ja alas..
Fysiikastakin kurssin läpäisin!! JEII!! Koulu loppui perjantaina puolen päivän jälkeen ja kävin nappaamassa ystäväni kyytiin, kun kangasniemelle oli tulossa viikonloppua viettämään. Siinä sitten turistiin ja iloittiin, kun läpi on vaikeimmat aineet päästy. Kotia saavuin ennen Ottoa, hetki omaa aikaa ja miettien mennyttä viikkoa. Otto tuli kotia, tervehdys suukot ja halit. Istuttiin keittiön pöydän ääressä ja Otto aloitti puhumaan heidän työpaikan reissusta, joka olisi järvisydämmessä ihanan romanttinen ja idyyli paikka pariskuntien viettää. Minun otti mahasta ja tuli olo, että mitä minä saan kovasta työstä? Masennuksen? Uupumuksen? mitä näitä hulluus kohtauksia nyt on...Minä olisin halunnut viettää Oton kanssa loman sielä ja kokea yhdessä sen paikan kaikessa romanttisuudessaan. Mulle tuli ihan hirveä olo jotenkin.. olin tehnyt helvetin kovan duunin itsekkin, että kurssit läpäisen ja olin uupunut kaikesta.. Sitten kun toinen tulee kotia.. Juuri hieronnasta oikeen hyvän olon saaneena ja alkaa kertoa rentouttavasta lomasta!! Niin DING DONG!! Vittu, että alkoi vinkumaan päässä kahta kauheemmin. Päänsärky ja hartia jumi olivat seuranneet minua koko viikon.
En sanonut mitään nielaisin vain, koska menin itsekkin hämilleni reaktiostani.. (Otto ei vielä tiennyt tässä vaiheessa yhtään mitään mitä mun päässä alkoi juoksemaan) Kolme tuntia istuin keittiön pöydän ääressä.. halvaannuin kroppaani ja päässäni vaan pyörii.. Miten ja kuinka minäkin saisin omasta "työstäni" jonkin palkkion?Hetkellinen epäreilufiilis. Minä olen itse itseni pomo, jonka ylimääreiset rahat ovat nyt menneet tän helvetin AKNEN hoitamiseen (nyt on jo parempi, oma akne blogi kirjoitus tulee) Kaikki tuntui ihan paskalta ja mieleni heitti kunnon väsymys uupumus kepposet mun päässä. Itku sieltä tuli, joka yltyi melkein hyvin kiukkuiseksi itkuksi.. Sain suuni auki ja sieltä tuli epämääräisiä lauseita, kun koitin saada Oton ymmärtämään olotilaani. Turhauduin, kun Otto vaikutti ettei ole samalla aaltopituudella kuin minä.. Miten voi ollakkaan?? Kun puhun ihan epämääräisiä sanoja sieltä täältä itkun sekaisin tuntein..Kiukku iski päälle, koska tulee ei ymmärretty olo.. minua ei YMMÄRRETÄ kukaan ei tajua MINUA! Miten kovan työn olen tehnyt!! Ajattelin koko elämää!! Otto kaappaa kainaloon ja sanoo RAUHOITU ei ole mitään hätää. Minä sopertelin "Olen onnellinen sun puolesta, että sulle tapahtuu hyvää, mutta miksi mun kohdalla kaikki on niin kovan työn takana. Nytkin itken ja huudan, koska olen niin väsynyt"... Haluan käydä koulua, mutta se vaatii veronsa.. Voisinko tehdä jotain toisin, ettei olisi näin haasteellista. "Väsyin itkuuni ja halvaannuin kroppaani neljäksi tunniksi sänkyyn.. Teki mieli sanoa jotain, en saanut ääntä tulemaan. Janotti, en päässyt liikkumaan sängystä..Toivoin että Otto olisi vaikka läppässyt mua, jotta havahtuisin tähän maailmaan.. Teki mieli huutaa, mutta en saanut ääntä tulemaan. Itkua sieltä tuli. Viimein ja vihdoin kamppailtuani väsyneen kroppani kanssa ja väsyneen mieleni kanssa nousin ylös, marssin vessaan ja jotain ärähdin. Helpotti!! Ilta meni Oton kainalossa ja saunassa kävin rentoutumassa. Otto sanoi "Tämä YTO jakso on ollut rankkaa, näenhän minä rakas sen."
Lauantaina tehtiin omia juttuja.. Otto rassaili kelkkaa ja minä kävin katsomassa siskon tyttöni ringette peliä. Syötiin illalla yhdessä ja keskusteltiin kaikesta, illasta käytiin ystävämme luona kyläilemässä.
Tavallinen perus lauantai.
Heräsin aamulla ihan ok ja nukuin hyvin. Noustiin aamupalalle ja ahdistus sieltä hiipi mukaan syömään puuroa ja litkimään teetä. Ääneen sanoin, että ahdistaa en osaa sanoa mikä. Tarkoitus oli lähteä ulkoilemaan ja kodalle paistaan makkaraa. Oloni vain paheni ja makasin sängyllä.. Aloin sieltä täältä tunnistamaan ja hakemaan sanoja ahdistukselle. Otto istahti viereeni ja koitin saada ulos mikä mieltä painaa. Ollaan suunniteltu reissuun lähtemistä lasten kanssa ja sekin ollut hieman haastavaa rahallisesti, kun kaikki oikeasti maksaa. Joitain kokemuksia ei voi rahan arvolla mitata.. Lapset haluaisin viedä ulkomailla, kun he ovat viellä lapsia ja saisin äitinä olla matkassa mukana. Tämän perheloma unelman kyllä toteutan. Joulukin hieman kummittelee, kun meillä ei ole MITÄÄN suunnitelmia ja lapset ovat isällään. Kaikki muut näkevät taas lasten ilon ja saavat riemuita joulusta.. Tuntea joulun tuoksun ja lämmön, nauttia Joulusta (niin minä sen päässäni näen). Itkin sitäkin, kun minäkin haluaisin tuntea joulun lämmön ja saada joulun ympärilleni. Lapsilleni olen opettanut, että muutaman paketin pukki tuo mitä on listaan kirjoittanut. Laulun voi antaa toiselle lahjana, oma tekoisen kortin tai vain muistaa toivottamalla hyvää joulua. Jakaa joulumieltä. Mutta ainahan se on kiva saada paketti, mikä repiä auki💝 Otto ei ole oikeen koskaan viettänyt aikuisiällä joulua, niin eihän silloin osaa laittaakaan joulua tai tehdä toisen eteen joulua. Meillä on ollut yksi yhteinen perhe joulu pari vuotta sitten täällä meidän kotona ja siitä nautin. TAHDON JOULUN! Joulut ovat olleet hyvin yksinäisiä ja jotenkin rikkinäisiä.. Nyt meidän on tehtävä muutos ja luoda joulu yhdessä meille kahdelle. Siinä tuli vuodatettua kaikki asiat mitkä olivat tuonne alitajuntaan jääneet pyörimään. Enkö ole minkään arvoinen? Kun on uupunut ja stressaantunut, niin mieli alkaa tekemään kepposia. Elämästä tulee yhtäkkiä epäreilu paikka.
Ketipinorin olin jättänyt torstaina pois ja siitä lähti ajatus myös juoksemaan, että mieleni tarvitsee lääkettä.. sen takia olen niin itkuinen ja ajatukset harhailee. EI!! Olin vain helvetin uupunut ja kuormittunut kaikesta ja kaikista asioista. En tarvitse murusta enää, pärjään ilmankin. Elämän tahti oli vain liian raju, joka ei sovi minulle ollenkaan. Kolme viikkoa riitti minulle! MUUTOS!
Opiskelu on luonnut haastensa YTO jaksolle, kun jokaiselle opettajelle on erikseen pitänyt omat taustat selvittää ja pyytää ymmärrystä. Yhdelle opettajalle kerroin, että oppimisvaikeudet ovat taustalla ja olen kuntoutuva oppilas. Kolme vuotta olin kotona mielenterveys syistä ja sain huilata pääkoppaani kuntoon rauhassa. Hän vastasi " että eihän sinusta ulospäin mitään näy"?? NO mitä pitäisi näkyä? Tatuoida otsaan MIELENTERVEYS VAARA? Mille minun kuuluisi näyttää? Tämä on se asia minkä takia blogia kirjoitan ja huutelen tuolla kylillä MASENNUS, AHDISTUS!! Sama asia kuin nauruhepuli ja innostus. Olotiloja mitä meidän ei tarvitsisi pelätä vaan kohdata. Tunnetiloja, niitä tulee ja menee. Sanoin sitten reippaasti, että kaikki kun ei näy ulospäin ja olen ihan normaali ihminen, että kellä vain voi olla jotain sisällään, mikä ei tosiaan näy ulospäin. Jäin miettimään tuota hänen lausettaan. Typerä uskomus sanon minä. Jos sinulla on jokin oppimiseen vaikuttava tekijä, niin sano siitä rohkeasti opettajille. Auttaa sinua opintiellä ja olet rehellinen itsellesi, vaikka opettajat reagoisivat miten, se kertoo vain heidän tietämättömyydestään. Omalla tarinalla pystyt aukaisemaan toisten silmiä ja avartamaan heidän maailmaa.
Joulukuu ja sunnuntai aamu tosiaan, makkaranpaistoon piti lähteä, sitä ennen puhdistin sisintäni Otolle ja itselleni. Olin jo luopumassa ajatuksesta.. ei jaksa... Täytyi kerätä voimia ja sanoa Otolle, että sinun täytyy nyt olla se joka vie minut. Ottaa kädestä kiinni ja sanoo nyt mennään! Niin me lähdettiin ja ulkoilma tekee hyvää, luonto tekee hyvää, rauhoittaa ja vie ajatukset muualle.
Kiva päivä kaikkine tunteineen 💚 Otto on 💕 Minä olen 💕 Me ollaan 💕
Maanantaina en mennyt kouluun, tarvitsin extra lepo päivän ja lapset saapuivat äiti viikolle. Halusin olla omaitseni. Asetin itselleni typerät tavoitteet, olin ajatellut laittaa joulun lapsille valmiiksi ja leipoa pipareita. Käydä kaupassa ja ostaa joulukalenterit, toisin kävi. Sain kauppalapun kotona tehtyä ja läksin kauppaan. Otolle olin jo kirjoittanut aamulla viestiä/romaanin, että nyt ei meinaa päivä lähteä käyntiin. S-marketin pihaan ajoin ja tsemppasin itseäni kauppaan, istuin autossa hetken. Ikunaan koputettiin ja se oli Otto, avasin oven ja purskahdin itkuun. Sanoin Otolle et hittoox siihen tulit, kun just tsemppasin itseäni kauppaan. Reaktioni kertoi vain omasta väsymyksestä. Siinä hetken pyyhin räkää hihaan ja keräsin rohkeutta nousta ylös autosta. Otto pääsi takaisin töihin eväs haku reissultaan ja sai hymynkin minulta matkaan. Kaupassa sain ostokset hieman tuskaisesti tehtyä ja kalenterin toiselle lapselle ostettua. Siitä sitten pikku paineet ja kaikki kaupat lävitse, kun ei löydy toiselle lapselle hänen toivomaansa kalenteria? Eikö tätäkään voinut hoitaa aikaa sitten? Ajoin takaisin S-markettiin ja kävin ostamassa kinder kalenterin ja toivoin parasta. Kotia pääsin, niin ostokset levähti takapenkille ja itkien niitä keräilin. Raahasin itseni sisälle ja kaivoin puhelimen taskusta ja soitin Otolle kunnon itku puhelun keittön lattialta ostosten seasta, "kaikki on tekemättä ja mä vaan itken" Otto siihen " Nyt rauhotu ja tee Jasminille ruoka, katsotaan illalla yhdessä muut hoidettavat asiat." Jasmin oli tulossa 40 minuutin päästä isänsä kanssa ja minä keräilen itseäni lattialta. Puhelu helpotti. Jasmin saapui kotia ja minä kerkesin ravistella olotilat pois. Kerroin, että täällä on nyt kaiki vähän sinnepäin ja kalenterikin on eri mitä toivoit. Ei se haittaa vastasi Jasmin ihanalla äänellään. Minäkin tajusin, että mitä hittoa mä oikeen yritin? Yritin liikaa ja esittää reippaampaa mitä olin, ei todellakaan tarvitse. Uupuneena unohtuu opitut taidot ja minäkin olen vain erehtyväinen ihminen jopa itseni arvioinnissa välillä.
Koti siivottiin illalla yhdessä ja leivottiin joulutortutkin kaikessa rauhassa. Siitä syntyi joulufiilistä💕
Suunniteltiin meidän jouluakin ja lähdetään viettämään aikuisten joulua etelä suomeen päin 💕
Pidin tämän päivän vielä lomaa koulusta ja sain kirjoitettua tarinaa teille. Terapiaa minulle ja tarinaa sinulle 💕 Huomenna menen kouluun ja uusi YTO jakso alkaa, pyydän/vaadin erillaista rytmiä itselleni ja helpotettuja tehtäviä. En kulutua itseäni näin loppuun koulun takia, enhän siitä selviä tällä menolla.
Muistakaa arvostaa kaikkea mitä työ/koulu yhteisönne teille tarjoaa
Olkaa kiitollisia rakkaistanne ja muistakaa se heille ilmaista
Mikään ei ole itsestänselvää ja monien asioiden eteen täytyy joskus kovasti pinnistellä ja tehdä kova työ, jotta voi toteuttaa omia unelmiaan. Minä jatkan omien unelmien haaveilusta ja niiden toteuttamista, koska minä pystyn siihen. Elämässä tulee hetkiä, joilloin uupuu kaikkeen silloin täytyy pysähtyä ja muuttaa asioita toisin, ettei ne kuluta sinua loppuun. Ainoastaan sinä itse pystyt vaikuttamaan omaan hyvinvointiisi esim. muuttamalla ajattelutapaasi. Levätä riittävästi ja uskoa sitä omaa kehoasi mitä merkkejä (kipukohtia) se sinulle antaa.
Minä voin hyvin kun nyt otin pari päivää lepoa itselleni ja sain purettua väsymyksen pois. Elämä on kirkkaampaa ja kauniimpaa kun virkein mielin sitä katsoo.
Joulukuussa on taikaa 💝 Toivotankin teille kaikille lukijoilleni rauhallista ja tunnelmallista joulua💝 Muistakaa unelmoida 💖
 |
| vessa selfie..tylsistynytkö? |
Koko tämä koulun vaihto ja uudet kuviot.. tuntia aikasemmin ylös ja tunnin ajo matka ovat alkaneet käymään henkisesti minulle raskaaksi. Aivotyöskentelyä ja istumista kaiket päivät, pänttäämistä lyhyessä ajassa jotta pääsee kurssin lävitse. Tuli kyllä ikävä kampukselle rauhalliseen ja kodin tuntuiseen kouluun. Viime jakso kesti kolme viikkoa, viimeisellä viikolla oli kokeita ja samalle viikolle siunautui meidän videokuvaus projekti, jota tehtiin ilta hommina koulun päälle... VOI JÖSSES! Päänsärkyä ja niskat jumissa, mutta nukuttua sain. Psykoterpiassa puhuttiin marraskuun alussa ketipinorin pois jättämisestä kokonaan, kun kaikki on mennyt hyvin ja mihin minä sitä murusta enää tarvitsen? En osannut heti jättää murusta pois, tarvitsi tottua siihenkin ajatukseen. Kolme vuotta lääkkeeseen "turvautunut" ja ajatuksen päähäni saanut, että sillä murusellakin nukkuu.. Tarvitsin tähänkin irtpäästämiseen kuukauden valmistautumisen ja ajatus työskentelyn.
Marraskuun viimeinen viikko on ollut opettavainen. Tarvinut käyttää kaikkia tunnehallinnan työkaluja oman mielen rauhoittamiseen ja keinoja, jotta kroppa ei väsähdä. Äärirajoilla mentiin ja uupumusta oli ilmassa.
 |
| Valo voittaa pimeyden |
29.11 oli fysiikan ja yhteiskuntaopin kokeet, joihin olin valmistautunut ja latautunut. Edellisenä päivänä oli matematiikan koe jonka selvitin! Kurssista läpi!! JEIII! Eli tunteita ylös ja alas..
Fysiikastakin kurssin läpäisin!! JEII!! Koulu loppui perjantaina puolen päivän jälkeen ja kävin nappaamassa ystäväni kyytiin, kun kangasniemelle oli tulossa viikonloppua viettämään. Siinä sitten turistiin ja iloittiin, kun läpi on vaikeimmat aineet päästy. Kotia saavuin ennen Ottoa, hetki omaa aikaa ja miettien mennyttä viikkoa. Otto tuli kotia, tervehdys suukot ja halit. Istuttiin keittiön pöydän ääressä ja Otto aloitti puhumaan heidän työpaikan reissusta, joka olisi järvisydämmessä ihanan romanttinen ja idyyli paikka pariskuntien viettää. Minun otti mahasta ja tuli olo, että mitä minä saan kovasta työstä? Masennuksen? Uupumuksen? mitä näitä hulluus kohtauksia nyt on...Minä olisin halunnut viettää Oton kanssa loman sielä ja kokea yhdessä sen paikan kaikessa romanttisuudessaan. Mulle tuli ihan hirveä olo jotenkin.. olin tehnyt helvetin kovan duunin itsekkin, että kurssit läpäisen ja olin uupunut kaikesta.. Sitten kun toinen tulee kotia.. Juuri hieronnasta oikeen hyvän olon saaneena ja alkaa kertoa rentouttavasta lomasta!! Niin DING DONG!! Vittu, että alkoi vinkumaan päässä kahta kauheemmin. Päänsärky ja hartia jumi olivat seuranneet minua koko viikon.
En sanonut mitään nielaisin vain, koska menin itsekkin hämilleni reaktiostani.. (Otto ei vielä tiennyt tässä vaiheessa yhtään mitään mitä mun päässä alkoi juoksemaan) Kolme tuntia istuin keittiön pöydän ääressä.. halvaannuin kroppaani ja päässäni vaan pyörii.. Miten ja kuinka minäkin saisin omasta "työstäni" jonkin palkkion?Hetkellinen epäreilufiilis. Minä olen itse itseni pomo, jonka ylimääreiset rahat ovat nyt menneet tän helvetin AKNEN hoitamiseen (nyt on jo parempi, oma akne blogi kirjoitus tulee) Kaikki tuntui ihan paskalta ja mieleni heitti kunnon väsymys uupumus kepposet mun päässä. Itku sieltä tuli, joka yltyi melkein hyvin kiukkuiseksi itkuksi.. Sain suuni auki ja sieltä tuli epämääräisiä lauseita, kun koitin saada Oton ymmärtämään olotilaani. Turhauduin, kun Otto vaikutti ettei ole samalla aaltopituudella kuin minä.. Miten voi ollakkaan?? Kun puhun ihan epämääräisiä sanoja sieltä täältä itkun sekaisin tuntein..Kiukku iski päälle, koska tulee ei ymmärretty olo.. minua ei YMMÄRRETÄ kukaan ei tajua MINUA! Miten kovan työn olen tehnyt!! Ajattelin koko elämää!! Otto kaappaa kainaloon ja sanoo RAUHOITU ei ole mitään hätää. Minä sopertelin "Olen onnellinen sun puolesta, että sulle tapahtuu hyvää, mutta miksi mun kohdalla kaikki on niin kovan työn takana. Nytkin itken ja huudan, koska olen niin väsynyt"... Haluan käydä koulua, mutta se vaatii veronsa.. Voisinko tehdä jotain toisin, ettei olisi näin haasteellista. "Väsyin itkuuni ja halvaannuin kroppaani neljäksi tunniksi sänkyyn.. Teki mieli sanoa jotain, en saanut ääntä tulemaan. Janotti, en päässyt liikkumaan sängystä..Toivoin että Otto olisi vaikka läppässyt mua, jotta havahtuisin tähän maailmaan.. Teki mieli huutaa, mutta en saanut ääntä tulemaan. Itkua sieltä tuli. Viimein ja vihdoin kamppailtuani väsyneen kroppani kanssa ja väsyneen mieleni kanssa nousin ylös, marssin vessaan ja jotain ärähdin. Helpotti!! Ilta meni Oton kainalossa ja saunassa kävin rentoutumassa. Otto sanoi "Tämä YTO jakso on ollut rankkaa, näenhän minä rakas sen."
Lauantaina tehtiin omia juttuja.. Otto rassaili kelkkaa ja minä kävin katsomassa siskon tyttöni ringette peliä. Syötiin illalla yhdessä ja keskusteltiin kaikesta, illasta käytiin ystävämme luona kyläilemässä.
Tavallinen perus lauantai.
Heräsin aamulla ihan ok ja nukuin hyvin. Noustiin aamupalalle ja ahdistus sieltä hiipi mukaan syömään puuroa ja litkimään teetä. Ääneen sanoin, että ahdistaa en osaa sanoa mikä. Tarkoitus oli lähteä ulkoilemaan ja kodalle paistaan makkaraa. Oloni vain paheni ja makasin sängyllä.. Aloin sieltä täältä tunnistamaan ja hakemaan sanoja ahdistukselle. Otto istahti viereeni ja koitin saada ulos mikä mieltä painaa. Ollaan suunniteltu reissuun lähtemistä lasten kanssa ja sekin ollut hieman haastavaa rahallisesti, kun kaikki oikeasti maksaa. Joitain kokemuksia ei voi rahan arvolla mitata.. Lapset haluaisin viedä ulkomailla, kun he ovat viellä lapsia ja saisin äitinä olla matkassa mukana. Tämän perheloma unelman kyllä toteutan. Joulukin hieman kummittelee, kun meillä ei ole MITÄÄN suunnitelmia ja lapset ovat isällään. Kaikki muut näkevät taas lasten ilon ja saavat riemuita joulusta.. Tuntea joulun tuoksun ja lämmön, nauttia Joulusta (niin minä sen päässäni näen). Itkin sitäkin, kun minäkin haluaisin tuntea joulun lämmön ja saada joulun ympärilleni. Lapsilleni olen opettanut, että muutaman paketin pukki tuo mitä on listaan kirjoittanut. Laulun voi antaa toiselle lahjana, oma tekoisen kortin tai vain muistaa toivottamalla hyvää joulua. Jakaa joulumieltä. Mutta ainahan se on kiva saada paketti, mikä repiä auki💝 Otto ei ole oikeen koskaan viettänyt aikuisiällä joulua, niin eihän silloin osaa laittaakaan joulua tai tehdä toisen eteen joulua. Meillä on ollut yksi yhteinen perhe joulu pari vuotta sitten täällä meidän kotona ja siitä nautin. TAHDON JOULUN! Joulut ovat olleet hyvin yksinäisiä ja jotenkin rikkinäisiä.. Nyt meidän on tehtävä muutos ja luoda joulu yhdessä meille kahdelle. Siinä tuli vuodatettua kaikki asiat mitkä olivat tuonne alitajuntaan jääneet pyörimään. Enkö ole minkään arvoinen? Kun on uupunut ja stressaantunut, niin mieli alkaa tekemään kepposia. Elämästä tulee yhtäkkiä epäreilu paikka.
Ketipinorin olin jättänyt torstaina pois ja siitä lähti ajatus myös juoksemaan, että mieleni tarvitsee lääkettä.. sen takia olen niin itkuinen ja ajatukset harhailee. EI!! Olin vain helvetin uupunut ja kuormittunut kaikesta ja kaikista asioista. En tarvitse murusta enää, pärjään ilmankin. Elämän tahti oli vain liian raju, joka ei sovi minulle ollenkaan. Kolme viikkoa riitti minulle! MUUTOS!
Opiskelu on luonnut haastensa YTO jaksolle, kun jokaiselle opettajelle on erikseen pitänyt omat taustat selvittää ja pyytää ymmärrystä. Yhdelle opettajalle kerroin, että oppimisvaikeudet ovat taustalla ja olen kuntoutuva oppilas. Kolme vuotta olin kotona mielenterveys syistä ja sain huilata pääkoppaani kuntoon rauhassa. Hän vastasi " että eihän sinusta ulospäin mitään näy"?? NO mitä pitäisi näkyä? Tatuoida otsaan MIELENTERVEYS VAARA? Mille minun kuuluisi näyttää? Tämä on se asia minkä takia blogia kirjoitan ja huutelen tuolla kylillä MASENNUS, AHDISTUS!! Sama asia kuin nauruhepuli ja innostus. Olotiloja mitä meidän ei tarvitsisi pelätä vaan kohdata. Tunnetiloja, niitä tulee ja menee. Sanoin sitten reippaasti, että kaikki kun ei näy ulospäin ja olen ihan normaali ihminen, että kellä vain voi olla jotain sisällään, mikä ei tosiaan näy ulospäin. Jäin miettimään tuota hänen lausettaan. Typerä uskomus sanon minä. Jos sinulla on jokin oppimiseen vaikuttava tekijä, niin sano siitä rohkeasti opettajille. Auttaa sinua opintiellä ja olet rehellinen itsellesi, vaikka opettajat reagoisivat miten, se kertoo vain heidän tietämättömyydestään. Omalla tarinalla pystyt aukaisemaan toisten silmiä ja avartamaan heidän maailmaa.
Joulukuu ja sunnuntai aamu tosiaan, makkaranpaistoon piti lähteä, sitä ennen puhdistin sisintäni Otolle ja itselleni. Olin jo luopumassa ajatuksesta.. ei jaksa... Täytyi kerätä voimia ja sanoa Otolle, että sinun täytyy nyt olla se joka vie minut. Ottaa kädestä kiinni ja sanoo nyt mennään! Niin me lähdettiin ja ulkoilma tekee hyvää, luonto tekee hyvää, rauhoittaa ja vie ajatukset muualle.
Kiva päivä kaikkine tunteineen 💚 Otto on 💕 Minä olen 💕 Me ollaan 💕
Maanantaina en mennyt kouluun, tarvitsin extra lepo päivän ja lapset saapuivat äiti viikolle. Halusin olla omaitseni. Asetin itselleni typerät tavoitteet, olin ajatellut laittaa joulun lapsille valmiiksi ja leipoa pipareita. Käydä kaupassa ja ostaa joulukalenterit, toisin kävi. Sain kauppalapun kotona tehtyä ja läksin kauppaan. Otolle olin jo kirjoittanut aamulla viestiä/romaanin, että nyt ei meinaa päivä lähteä käyntiin. S-marketin pihaan ajoin ja tsemppasin itseäni kauppaan, istuin autossa hetken. Ikunaan koputettiin ja se oli Otto, avasin oven ja purskahdin itkuun. Sanoin Otolle et hittoox siihen tulit, kun just tsemppasin itseäni kauppaan. Reaktioni kertoi vain omasta väsymyksestä. Siinä hetken pyyhin räkää hihaan ja keräsin rohkeutta nousta ylös autosta. Otto pääsi takaisin töihin eväs haku reissultaan ja sai hymynkin minulta matkaan. Kaupassa sain ostokset hieman tuskaisesti tehtyä ja kalenterin toiselle lapselle ostettua. Siitä sitten pikku paineet ja kaikki kaupat lävitse, kun ei löydy toiselle lapselle hänen toivomaansa kalenteria? Eikö tätäkään voinut hoitaa aikaa sitten? Ajoin takaisin S-markettiin ja kävin ostamassa kinder kalenterin ja toivoin parasta. Kotia pääsin, niin ostokset levähti takapenkille ja itkien niitä keräilin. Raahasin itseni sisälle ja kaivoin puhelimen taskusta ja soitin Otolle kunnon itku puhelun keittön lattialta ostosten seasta, "kaikki on tekemättä ja mä vaan itken" Otto siihen " Nyt rauhotu ja tee Jasminille ruoka, katsotaan illalla yhdessä muut hoidettavat asiat." Jasmin oli tulossa 40 minuutin päästä isänsä kanssa ja minä keräilen itseäni lattialta. Puhelu helpotti. Jasmin saapui kotia ja minä kerkesin ravistella olotilat pois. Kerroin, että täällä on nyt kaiki vähän sinnepäin ja kalenterikin on eri mitä toivoit. Ei se haittaa vastasi Jasmin ihanalla äänellään. Minäkin tajusin, että mitä hittoa mä oikeen yritin? Yritin liikaa ja esittää reippaampaa mitä olin, ei todellakaan tarvitse. Uupuneena unohtuu opitut taidot ja minäkin olen vain erehtyväinen ihminen jopa itseni arvioinnissa välillä.
Koti siivottiin illalla yhdessä ja leivottiin joulutortutkin kaikessa rauhassa. Siitä syntyi joulufiilistä💕
Suunniteltiin meidän jouluakin ja lähdetään viettämään aikuisten joulua etelä suomeen päin 💕
Pidin tämän päivän vielä lomaa koulusta ja sain kirjoitettua tarinaa teille. Terapiaa minulle ja tarinaa sinulle 💕 Huomenna menen kouluun ja uusi YTO jakso alkaa, pyydän/vaadin erillaista rytmiä itselleni ja helpotettuja tehtäviä. En kulutua itseäni näin loppuun koulun takia, enhän siitä selviä tällä menolla.
Muistakaa arvostaa kaikkea mitä työ/koulu yhteisönne teille tarjoaa
Olkaa kiitollisia rakkaistanne ja muistakaa se heille ilmaista
Mikään ei ole itsestänselvää ja monien asioiden eteen täytyy joskus kovasti pinnistellä ja tehdä kova työ, jotta voi toteuttaa omia unelmiaan. Minä jatkan omien unelmien haaveilusta ja niiden toteuttamista, koska minä pystyn siihen. Elämässä tulee hetkiä, joilloin uupuu kaikkeen silloin täytyy pysähtyä ja muuttaa asioita toisin, ettei ne kuluta sinua loppuun. Ainoastaan sinä itse pystyt vaikuttamaan omaan hyvinvointiisi esim. muuttamalla ajattelutapaasi. Levätä riittävästi ja uskoa sitä omaa kehoasi mitä merkkejä (kipukohtia) se sinulle antaa.
Minä voin hyvin kun nyt otin pari päivää lepoa itselleni ja sain purettua väsymyksen pois. Elämä on kirkkaampaa ja kauniimpaa kun virkein mielin sitä katsoo.
Joulukuussa on taikaa 💝 Toivotankin teille kaikille lukijoilleni rauhallista ja tunnelmallista joulua💝 Muistakaa unelmoida 💖
 |
| - Zeni - |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti